Semivalmista

Parit sivut ois nyt lähes valmiina. Pnuk.netin leiskankin jaksoin käydä WordPressin asetuksista vaihtamassa.

Tätä on tehty kauan. Tänään kävin katsomassa viereisessä huoneessa miltä näyttää ja eihän se kovin nättiä ollut. Ei ole vieläkään, pitää vähän säädellä sävyjä ja kontrastia lisätä sinne ja tänne. Ja jotain pientä.

Viime viikolla laitoin Strandedin sivutkin jokseenkin valmiiksi. Oli sattunut pientä häröilyä ja joku painoi deleteä sivuille. Eihän minulla mitään ajantasalla olleita varmuuskopioita ollut, joten tuollaisen nykäsin parissa tunnissa.

Bodymodifications.netissä minulla on vielä vähän miettimistä. Jätänkö sinne mahdollisuuden studioille rekisteröityä ja laittaa portfoliota, vai jätänkö sen pois. Ollut aika hiljaista niiden suhteen kuitenkin ja teettää yllättävän paljon lisätyötä sen ominaisuuden säätäminen.

Kuvagallerioille olen rakentanut uutta ilmettä ja toiminnallisuuksia ihan työn puolesta, pitää demota juttuja ja se soveltuu ilmeisesti siihen. Kuvathan ovat nättejä asiakkaille demoamista ajatellen. Parin viikon sisällä on luultavasti valmista.

Eipä tässä sen ihmeempiä. Torstaina on Lentävässä Lautasessa skedepunkkia tarjolla. The Knob Seinäjoelta saapuu viihdyttämään oululaisen Out Of Tunen kanssa. Keikka alkaa jo kello 21:00, että jos on kiinnostusta, tule ajoissa paikalle.

10 Replies to “Semivalmista”

  1. Katsoin ensin että tämä olisi Taajuus, mutta ei se sitten ollutkaan. Hieno leiska, vaikka pystyn nimeämään ainakin kaksi melkein samanlaista.

    Onko tämä musta nyt sitten muotia?

  2. Tomi

    No sehän tässä vähän arveluttikin. Kun sain leiskan piirrettyä, pari muuta lähes samanlaista ilmaantui. En tiedä onko musta muotia, mutta jo pitempään pitänyt tumma leiska tehdä.

  3. Oho, tuli klooni. Mutta eipä mitään, teit sen paremmin kuin minä, joten aploodit. On muuten parempi kuin Ordered List.

  4. Tämä on minusta blogille sopimaton ulkoasu, koska uusimmat jutut saisivat näkyä heti. Nyt täytyy erikseen selailla :(

  5. Jännä leiska, aika iso kontrasti tuohon edelliseen. Mukava toki tämäkin, ja hyvin jaksat wordpressia säätää, kunnioitusta siitä.

  6. Apua. Luulin eksyneeni jollekin ihan väärälle saitille. En erityisemmin diggaa näistä mustalla pohjalla olevista, mutta ihan mielenkiintoinen kumminkin. Erilainen. :)

  7. Nää on aina niin nättejä. Kateeksi käy.

  8. Fin är den ju, jo. Hmm… en hel del bra och en hel som är bekant från annorstädes. Måste delvis hålla med herr Virkki om att detta kanske inte precis passar en blogg. Men det kan vara konservatism från min sida också.

    Black is the new white.

  9. Tomi

    Alltid kan man bättra. Kanske inom några dagar händer någonting, om jag bara har tid.

  10. Ihan kiva, vaikka näitä on tosiaan useampi nähty. Liian tumma minun makuuni, jotenkin eläselvä hahmottaa. Kyllä me kaikki tiedämme sinussa piilevän luovuudenkin :)

Kommentit on suljettu.