Nettisivukilpailuista

Muistatteko 90-luvulla, kun sivustoilla oli kaikenlaisia pikkubannereita, joissa mainostettiin sivuston voittaneen jonkin nettikilpailun?

Aina välillä ilmestyy uusia parhaat internetsivustot -kilpailuja, joiden voittajille luvataan mainetta ja mammonaa. Ilmeisesti aika hyvä liikeidea moinen.

Tutustuin erään sellaisen sivustoon. Itse sivusto huutaa niin huijausta ulkoasullaan ja on muutenkin luotaantyöntävä. Kuitenkin osallistuja on löytynyt paljon. Tälle ko. sivustolle on suomesta isoja yrityksiä ilmoittautunut 75 kpl, osallistumismaksu 240 €. Pienempiä yrityksiä on 363 kpl, osallistumismaksu 170 €. Yhdistyksiä ja yhteisöjä 45 kpl, osallistumismaksu 170 €. Yksityisten osallistuminen on ilmaista, joten niitä en laske. Globaalissa kategoriassa näytti olevan myös aika paljon ja siellä osallistumismaksut ovat vielä suurempia.

Suomen osallistujat tekevät yhteensä 87360 €. Palkinnot ovat sponsoreilta saatuja, eli niistä ei paljon menoja ole. Firma, joka tämän taustalla on, vaikuttaa yhden tai kahden ihmisen nyrkkipajalta, niin kyllä nuilla ihan hyville tuloille pääsee, mikäli listalta löytyvät Habbo, Posti, Tapiola tai MikroBitti ja kumppanit ovat oikeasti osallistuneet. Sivusto on myös täynnä mainoksia, niin luultavasti niistäkin jokunen roponen tulee.

Yrityksellä tuntuu olevan vähän joka sortin kilpailuja, on parhaat hevossivustot ja urheilusivustot. Muitakin saattaa löytyä, mutta en jaksanut kaivella enempää.

Eihän se osallistumismaksu nyt mikään maata kaatava summa ole, mutta ei siitä oikeasti mitään vastinetta rahalle saa. Suuryrityssarjan kolmas palkinto on jo arvoltaan huomattavasti pienempi kuin osallistumismaksu.

Kilpailussa näkyminen kannattaa, koska se tuo sivustollesi tunnettavuutta ja uusia kävijöitä sekä uusia asiakkaita. Sivustosi on näkyvillä äänestyslistallamme koko vuoden 2009 loppuun asti, ja mitä nopeammin osallistut sen paremman ja näkyvämmän paikan saat.

En osaa sanoa, minkä hintaista olisi jossain muualla mainostaminen, mutta en usko että tuolta ainakaan erottuu.

Ehkä olen vain kateellinen, kun en itse keksinyt noin hyvää bisnesideaa. Ja vaikka oisin keksinyt, ei minulla olisi ollut pokkaa toteuttaa sitä.

3 Replies to “Nettisivukilpailuista”

  1. Tai kateellinen kun itse et ole saanut ”kutsua maksaa osallistumismaksua” :(

  2. Ei sinun tarvitse ideaa keksiä, tuskinpa tämän mainitsemasi sivustonkaan tekijät ovat sitä keksineet. Pykäät vain jonkun parasnetisivvu.tk ja laitat sinne valmiin freewebs-leiskan. Sitten pyydät kampanjaan mukaan kaikki ulkomaiden suuryritykset \o/

    En usko, että kaikki listojen yritykset olisivat oikeasti ehkä mukana. Mutta hyvä ja mielenkiintoinen merkintä! :)

  3. zam

    Mikä parasta, yleensä näitä nettisivukilpailuja ei tosiaankaan voita kukaan, joka sen voiton ansaitsisi. Vaikka tuikkisit sinne viime vuoden parhaan kampanjasivun, luultavasti voiton sen sijaan veisi jarjestajanparaskaveri.tk. :)

    En kyllä ymmärrä kisailua ylipäätänsäkään. Mitä järkeä kisailla siitä kuka nyt on olevinaan paras, kun ei se oikeasti mitään todista? Piiri pieni pyörii kaikissa arvostetuissakin kisoissa, eikä voitot useinkaan mene niille, joille ne oikeasti kuuluisivat.

    Tuli nyt tässä muuten mieleen, että harvassa ovat nykyisin ylipäätänsäkään kotisivut. Vielä 2000-luvun ekoina vuosina oli oikeasti feimi, jos omasi nettisivut, jossa vähän kertoi itsestään, harrastuksistaan ja muista itselleen tärkeistä jutuista.

    Selkeää toki on, että nykypäivän kotisivut ovat yleensä blogeja tai jopa Facebook-profiili, mutta olisihan se nyt aika siistiä, jos ihan kunnon oldschool-kotisivujakin olisi vielä olemassa. :)

Vastaa