Suoraan sisältöön

iPad

iPad

Eilinen Applen julkistustilaisuus tarjosi vain iPadin ja aika pettynyt olin. Odotin uutta käyttöjärjestelmää iPhoneen, mikä olisi mahdollistanut edes jonkinlaisen moniajon, mutta ei. Ilifeäkin olisin halukas päivittämään, mutta en nyt sitten tiedä kannattaako tuoreinta versiota ostaa vai onko uusi versio tulossa kohta.

Uusi iLaite on kyllä sinänsä kiinnostava. Voisin hyvinkin kuvitella istuvani sohvalla sen kanssa surffailemassa tai pelaamassa jotain. Minulla kyllä on jo MBP ja iPhone ja niillä pystyy suurinpiirtein samaan. Moniajon puute haittaa kyllä siinä, ei pysty pitämään IRC-yhteyttä päällä samalla kun surffailee netissä. Tai kuuntelemaan musiikkia Spotifystä. Matkoille tuo olisi iPhonen kanssa hyvä, varsinkin pitkille junamatkoille, mitä tulee välillä harrastettua. Kotimaan matkalla 3G voisi olla tarpeellinen, mutta ei se 130€ arvoinen ole, tarvitsee myös ilmeisesti erilaisen SIM-kortin sitä varten.

Kirjakauppa olisi kiva, mutta sen saaminen Suomeen kestää todennäköisesti aikaa. Esimerkiksi iTunesin videovuokraamoa odottelen kovasti, mikä lisäisi tuonkin laitteen käyttöä. Flashin ja kameran puute on aiheuttanut keskustelua, mutta itse en niitä niin kaipaa. Tietty mahdollisuus videoneuvotteluun voisi olla kiva plussa, mutta en ole kuin kerran käyttänyt sitä mahdollisuutta aikaisemmin, vaikka on vuosia jo ollut mahdollista.

Myös mahdollisuus erillisen liittimen kautta ladata kuvia suoraan kamerasta laitteeseen on kiva ominaisuus. Olisi vähän säilytystilaa, mitä toki saa ostamalla useamman muistikortin, mutta myös näkisi isommalta näytöltä kuvan.

Jos sanoisin, että en osta, niin vuoden päästä minulla sellainen kuitenkin olisi. Ehkä. Aikoinaan kuvittelin, että ei minulle koskaan tule Applen tietokoneita. Nyt kotona on neljä erilaista laitetta. Ajattelin myös, etten iPhonella mitään tekisi. Niin vain kulkee koko ajan mukana.

Vastaa