Sunnuntailista

SumopainiPainija osoittaa mieltä hävittyään

Perjantaina oli työpaikan ulkoilupäivä ja olimme Uunisaaressa harrastelemassa talviaktiviteetteja. Oli lumikenkäkävelyä, lumiveistoskilpailua, sumopainia ja nuotiolla istuskelua. Minä tein jälkimmäistä. Saunassakin kävin, mutta jänistin avantouinnin osalta.

Meille tuli viikonlopuksi vierailulle Ammin pikkusisko Johanna ja lauantaina kävimme Serenassa vähän kelluskelemassa ja laskemassa vesiliukumäistä. Minä en tosin laskenut kuin parista erilaisesta, kun edellisen päivän meiningin ja akrofobian yhdistelmä esti kiipeämisen portaissa. Mutta kivaa oli! Ensin laskin lyhyimmästä ja vähävauhtisimmasta, koska se vaati lyhimmän matkan portaissa. Minun massalla sai oikein hyvän vauhdin aikaiseksi. Toisena kokeilin sellaista, mikä oli koko matkan umpiputkea ja oli aika yllätyksellinen.

Tänään kävimme kulttuurimatkalla Itäkeskuksessa. Oli aika karun oloinen paikka. Vähän kierreltiin kauppoja, syötiin ja ostin sitten Stieg Larssonin Millennium -trilogian päätösjakson ja oikein Blu-rayna. Vaikka ostelen paljon elokuvia ja PS3 tuli talouteen jouluna, en ole saanut aiemmin aikaiseksi yhtään Blu-ray-elokuvaa ostettua.

Vastaa