Lontoo

Kävimme työkaverin, Harrin, kanssa pyörähtämässä muutama päivä Lontoossa Web Directions @media 2011 -tapahtumassa. Paikalla oli mainioita puhujia ja alan isoja vaikuttajia. Oli oikein mukavaa.

London Eye

Tiistaina lensimme aamulennolla ja päivän siinä sitten kierreltiin ympäriinsä katselemassa nähtävyyksiä. Ensin käveleskelimme Regent’s Parkin läpi ja myöhemmin sitten kävimme Westminsterissä haahuilemassa. En viime kesänä päässyt käymään London Eyessä, mutta nyt sekin onnistui.

Keskiviikkona oli Andy Clarken workshoppi, oikein mainiota asiaa. Ei niinkään uutta, kävi Hardboiled -kirjansa aika hyvin läpi. Saipahan erilaisia uusia näkökulmia moneen asiaan.

Torstai ja perjantai oli sitten varsinaista konferenssia. Puhujat olivat vallan mainioita ja esitettävät asiat kiinnostavia. Perjantai-illasta mietimme porukassa niitä parhaita esityksiä, mutta en osannut valita mitään erityisemmin.

HTML5 Doctors

Lea Veroun ”Mastering CSS Gradients” oli torstain parhautta, Bruce Lawsonin esitys HTML5:n natiivista multimediatuesta jäi myös mieleen.

Andy Clarke @ wdx

Perjantaina oli myös vaikuttavia juttuja. Päivä alkoi Andy Clarken esitelmällä CSS-animaatioista ja Animatablesta. Michael Mahemoffin ”HTML5 offline for fun and performance” oli erittäin mielenkiintoinen, ne hommat paranevat koko ajan. Dave Bulmerin ”Rockstar Graphics with HTML5” oli hieno, pitää oikeasti varata aikaa canvasille joskus. Nicole Sullivan kertoi CSS:n optimoinnista ja sieltäkin jäi hyviä juttuja mieleen. Stephanie Rewisin piti alunperin kertoa CSS-animaatioista, mutta vaihtoi aiheen keskittymään kaikkiin uusiin ja tuleviin muihin CSS-juttuihin; taustakuvat, reunukset, varjot ja sellaiset käsiteltiin.

Lauantaipäivänä kuljeskelimme kaupungilla ja siellä oli hirvittävästi FC Barcelonan kannattajia. Mahtava meininki.

Kaiken kaikkiaan mahtavaa. Illat sitten vietimme kaupungilla ja tutustuin moneenkin uuteen ihmiseen.

Vastaa