Suoraan sisältöön

Åland

Vietimme Juhannusta tervehenkisesti Ammin, Jarkon ja Marian kanssa pyöräillessä ja mökkeillessä Ahvenanmaalla.

Torstaina lähdimme iltapäivällä lentäen potkurikoneella Maarianhaminaan, jossa meillä odotti vuokrapyörät ja siitä sitten suurinpiirtein 30 kilometriä aurinkoisessa säässä polkemista Svinö Stugbytä kohti. Mökki ei ollut mitenkään erityinen, mutta pari huonetta ja oleskelutilat ja keittiö. Riittävä muutaman päivän viettoon.

Pyöräily

Säät olivat kyllä paremmat, kuin mitä ennustuksista pystyi arvaamaan, sadetta ei tainnut olla nimeksikään minään päivänä. Muut kävivät enemmän pyöräretkillä, mutta osallistuin minäkin. Kävimme toisena päivänä Föglössä, tai suurin osa matkastahan meni lautalla.

Perillä kysyimme uimapaikan sijaintia ja löysimmekin sen ja siellähän oli hyppytorni! Ihan tarkkaan en korkeuksia osaa sanoa, mutta arvioiden kolmen ja viiden metrin tasanteet. Pääsi kokeilemaan GoPron kotelon vedenpitävyyttä. Hauska, miten se ensimmäinen hyppy joka kerta jännittää, vaikka hyvinkin monesti olen jopa korkeammaltakin hypännyt mereen.

Sukelluksissa

Kolmas päivä meni sitten vesistöä tutkiessa. Paikan päällä oli vapaasti käytettävissä olevia veneitä pienillä moottoreilla varustettuina ja sellaisella lähdimme käymään saaressa, johon viritimme ylihienot riippumatot. Minä käytin ajan hyväksi ja torkahtelin sellaisessa, muut paistoivat popcornia ja kokeilivat pannareitakin tehdä.

Veneilyä

Saarelta lähdettyämme oli kalastamisen vuoro, saalista ei kyllä tullut, mutta mukavahan se on veneessä istuskella hyvällä säällä. Illalla grillasimme laavulla, istuimme kallioilla onkimassa ja saunoimme.

Kallioilla

Pyöräiltyämme sunnuntaina takaisin Maarianhaminaan, menimme rentoutumaan kylpylään ja siellähän oli vesiliukumäki, joten Jarkon kanssa päätimme ottaa kamerat mukaan ja kuvata laskut. Muut asiakkaat näyttivät vähän ihmettelevän kypärää ja rintakiinnitystä, mutta hauskaa se oli.

Vesiliukumäki

Oli kyllä mahtireissu, pitäisi useammin tehdä tällaisia. Lähteä vaan johonkin ja oleskella. GoProlla tuli kuvailtua, itsellä ainakin yli 2000 kuvaa ja videota, Jarkolla meni pikkuisen toistakin muistikorttia. Koko matkan kattava video onkin tulossa internetiin jossain vaiheessa kesää.

Vastaa