Suoraan sisältöön

Body Worlds

Sunnuntaina kävimme Ammin, Kaisan ja Nipen kanssa Heurekassa katsomassa Body Worlds -näyttelyn. Heurekan edessä oli jo kovat jonot, mutta pääsimme siitä ohi ennakkolipuilla, sisällä taasen oli sitten 1,5 tunnin jonot. Onneksi kiersi muiden näyttelytilojen ohi, niin oli tekemistä ja näkemistä siinä.

Itse näyttely oli mielenkiintoinen. Keskittyi enimmäkseen sydämen toimintaan, mutta oli myös muita varsinkin verenkiertoon liittyviä elimiä ja sikiöitä ja sellasta. Lääkintätieteen opiskelijoita kertomassa miten asiat toimii. Se miten ne kaikki verisuonet ja muut on saatu muovitettua vähän ihmetyttää.

Kun lähdimme kotiinpäin, edessä oli edelleen pitkät jonot ja siitä saikin lukea sitten Iltalehdestä seuraavana päivänä. Olisi kyllä itsekin voinut vähän aiemmin, kuin viimeisenä päivänä käydä, mutta nähtiinpäs kuitenkin.

Body Worlds

Kitaristi

Jalkapalloilijat

Vastaa