Palanutta ihoa

Olimmepas viikonloppuna vaihteeksi reissaamassa pohojammaalla. Ylivieskassa, Rautiossa ja Nivalassa tuli käytyä.

Ylivieskassa kävimme isossa Kärkkäisessä, mukaan tarttui pikkusälää, yritimme myös ostaa auton jenkkasoittimeen häiriönpoistajaa. Myyjä A löi käteen RCA-piuhoihin tulevan ja sanoi vinkunan loppuvan varmasti. ”Kaverillakin oli vasta sama ongelma ja tämä ratkaisi kaiken”. Maksoimme, kävelimme autolle ja minuuttia myöhemmin lähdimme takaisin liikkeeseen palauttamaan vermettä. Myyjä B sanoi tässä vaiheessa myyjä A:lle, että ”Pitäishän sinun tietää paremmin, ettei tuo toimi”. Eli pitäisi osata arvata aina, että kuka näistä radio-osaston myyjistä olisi se asiantuntija. Myyjä B sitten sanoi, että pitää vetää virtapiuha eri puolelta autoa. Siinäpäs on hommaa taas.

Lauantai-iltana vielä siirryimme Rautioon, jossa kävimme sitten Jarkon ja Riikan kanssa kalassa. Jarkolla kävi useampi kala huiskaongen koukussa, mutta yhtään ei rannalle asti tullut. Minä lähinnä keskityin kuvaamiseen ja kaljaan.

Tonni perässä

Sunnuntaina vuorossa oli Nivala ja hevoskisat. Vähän erilaiset tällä kertaa. Paikalla oli isohkoja suomenhevosia ja ne vetivät raskasta rekeä perässä. Aloittivat 600 kilosta ja 20 metrin välein perään lisättiin 50kg. Yksi veti jopa tonnia pätkän matkaa. Kisoihin kuului myös jotain kärrynvetoa, mikä ei niin kiinnostanut. Viiden tunnin jälkeen auringossa, minä olin kuin keitetty rapu. Otsa, joka minulla jo jatkuu suurinpiirtein päälaelle asti, paloi, kuten käsivarretkin.

Pikkuinen

Kisoista siirryimme kotikotiin, jossa sitten päätin olla menemättä pulaoopperaan, oli suhteellisen kehno olo. Anssi lämmitti sitten saunan minulle ja formuloiden jälkeen sinne menin. ”Vain” 110 astetta. Tuntui aika kivalta vastapalaneella iholla. Piti kuitenkin löylyä viskoa. Karvoskylällä oli myös söpöäkin söpömpi orpo kissanpentu. Emo jäi auton alle ja jätti jälkeensä pari viikkoisen karvapallon, sitä sitten syöttävät siellä.

Tänään oli sitten ensimmäinen työpäivä. Kiva oli mennä aivan punaisena sinne esittäytymään porukalle. Edellinen tyyppi, joka hoiti minun hommaa, oli tänään opastamassa alkuun. Pari linux-serveriä ja pari windows-serveriäkin olisi vastuulla. Jotenkin internetsivutkin liittyvät hommaan. Huomenna jatketaan opettelemista. Nyt on lähinnä vasta tunnukset selvillä.

Huhuja kuulin, että iTunes-musiikkikauppakin avataan tässä piakkoin Euroopassa, huomenna olisi Lontoossa jokin iTunes-teemapäivä. Saapas sitten nähdä, Apple ei ole tietääkseni vahvistanut uutista vielä.

2 Replies to “Palanutta ihoa”

  1. MvonL

    Mihin se myyjä ”B” ehdotti piuhanpaikkaa.
    Ja joko kerkesit asian korjata?
    Pitikö myyjä ”A” oikein myyntipuheen kyseisestä mullistavasta keksinnöstä.??

  2. vaemo

    Hevoskuvassa on viime vuoden (2003) mestari Poseidon vetämässä 700 kg:n rekeä omistajansa ja ohjastajansa Tatu Kankaan kanssa. Upea hevonen! Uskoisin, että voitti tänäkin vuonna, mutta emme nähneet kilpailua loppuun asti.

Kommentit on suljettu.