Suoraan sisältöön

Tankkien maailma

Keväällä päätin kokeilla kavereiden kehumaa World of Tanks -peliä ja aika nopeastihan se koukutti. Pelissä ajellaan arcademaiseen tyyliin toisen maailmansodan aikaisilla tankeilla ja yritetään tuhota vastustajajoukkue tai vallata heidän pesänsä. Tällä hetkellä voi valita Yhdysvaltojen, Saksan tai Neuvostoliiton tankeista tai ajaa kaikkia. Itse ajan pääasiallisesti Neuvostoliittolaisilla, kuten profiilista näkyy. Hajontaa on kyllä liikaa, olisi pitänyt keskittyä yhteen kehityshaaraan.

World of Tanks - Löwe

Peli alkaa ensimmäisen tason tankeilla, joista kyllä nopeasti pääsee eroon. Vihulaisen ampumisesta, vahingoittamisesta ja paljastamisesta saa kokemuspisteitä, kuten valtauksestakin. Niillä voi sitten kehittää parempaa varustusta tankkiin ja jossain välissä päästä seuraavalle tason tankkeihin kiinni. Aluksi tuntuu helpolta ja nopealta, mutta jossain vaiheessa se kehitysvauhti sitten hidastuu ja joutuu tosissaan grindaamaan.

Pelin sisäinen raha on kultaa tai hopeaa. Ensimmäistä saa laittamalla pelintekijöille vähän oikeaa rahaa ja jälkimmäistä pelaamalla. Hopealla maksetaan uudet tankit, osat niihin ja ammukset. Kullalla saa sitten premium-aikaa ja erikoistankkeja, joilla on hyvä grindata. Kuvassa oleva Löwe on sellainen, vaikkei mikään erityisen hyvä omassa kokoluokassaan. Missään välissä oikeaa rahaa ei ole pakko käyttää, mutta se kyllä nopeuttaa kehitysprosessia aikalailla.

Viime viikolla sain kutsun liittyä SPOF -klaaniin, vaikka minulla ei vielä ihan tarvittavan suurta tankkia ole. Muutaman vähemmän tärkeän pelin olen päässyt kuitenkin pelaamaan. Muutaman pelin olen kaverin kanssa pelannut parina julkisillakin servereillä, mukavaa sekin oli.

Vastaa