Suoraan sisältöön

Kahden tähden Jaloviina

Kävimme kaveriporukalla laivalla lauantaina vähän pitämässä hauskaa. Osa porukasta otti mukaan isot laukut, että saivat ostettua enemmänkin juomia mukaan, itselläni oli vain toiveissa löytää kahden tähden Jaloviinaa eli luutnanttia. Viimeksi tätä ainetta on ollut myynnissä vuonna 1948, eli pieneen hetkeen ei ole siitä kukaan päässyt nauttimaan.

Jaloviina, kahden tähden

Kun laivan kauppa aukesi, suuntasimme sinne melkein koko porukalla ja harjaantuneet silmäni löysivätkin nopeasti pienen kasan laatikoita, missä tätä rajoitettua erää myydään. Laatikossa on kaksi puolen litran pulloa, eli riittää hyvin iloitteluun. Ostin siis kaksi, toinen pääsee kirjahyllyn päälle koristeeksi.

Hyttiin kun pääsimme, korkkasimme yhden pullon ja aloitin maistelun. Maku oli yllättävän pehmeä ja mukava. Ei minkäänlaista puistatusta. Pystyi helposti toisenkin naukun ottamaan. Samaa mieltä oli suurin osa muistakin, pari irvistystä näkyi kierroksen aikana. Suosittelen Jaloviinan ystäviä kokeilemaan.

Tällä hetkellä sitä on myynnissä vain ravintoloissa ja laivoissa, viikon tai parin kuluttua myös hyvin varustetuissa Alkon myymälöissä. Laivalla hinta ei hirveän korkea ollut, parisen kymppiä litralta.

Vastaa