Savuttamisesta

Nyt kun olen polttanut tupakkaa reilusti yli puolet elämästäni, on välillä ajatus lopettamisesta käynyt mielessä. Viime vuoden puolella kaveri hommasi itselleen sähkötupakan ja sen avulla lopetti varsinaisen tupakanpolton, pääsi oikein lehteenkin. Siitä lähtien itsellä ollut mielessä sen kokeileminen, mutta kun aikamoinen jahkailija olen, en sitä aiemmin ole saanut aikaiseksi, kunnes viime viikolla sitten viimein tuli paketti postiin. Sähkötupakka.netistä tutkailin vähän tietoa ja päätin tilata E-Litesistä aloituspaketin.

E-Lites

Nyt olen viikon tuolla pärjännyt, niin ettei ole ollenkaan kaivannut oikeaa tupakkaa. Hengittäminen on muuttunut jo helpommaksi, ei tarvitse astmalääkkeitä vetää. Vaatteet eivät haise tupakalle, eikä niin ole niin paha maku suussakaan koko aikaa. Aloituspakkauksen hinta oli ihan kohtalainen, mutta nuo nikotiinijutut tulevat loppujen lopuksi todella paljon halvemmaksi, kuin normaalit savukkeet.

Vähän typerältähän tuo aluksi tuntui, mutta nopeasti on tottunut. Suhteellisen autenttinen fiilis on höyryä hengitettäessä ja makukin on ainakin sinnepäin. Näyttää vähän savulta, kun hengittää ulos, mutta hajua ei ole. Paketissa tuli mukana kaksi akkua, vihreällä ja punaisella valolla. Vihreää pitäisi voida käyttää esimerkiksi ravintolassa, jottei luulla että on oikea savuke. En kyllä tiedä miten näissä paikoissa suhtaudutaan yleensäkään nuihin. Töissäkin olen ihan pihalla käynyt, mutta kotona on tullut ”poltettua” ihan olohuoneessa.

Jos asiat menee niinkuin suunniteltu, jonain päivänä pääsen eroon nikotiinista kokonaan. Olisi niin siistiä.

2 Replies to “Savuttamisesta”

  1. mob

    Rakas Tomppa! Joudut lopettamaan myös kaikkien niiden lisäaineiden käytön mitä tupakkiteollisuus on vuosikaudet röökeihin lisännyt. Köyhdytetty uraani, arsenikki, ym. halvimmissa merkeissä kuulemma jopa 5000 eri kemikaalia. Manitou on pelkkää tupakkaa. Suomesta ei tosin saa sitäkään luomuna kasvatettuna, mutta tehotuotettua löytyy Stockalta, Aleksin Havanna-aitasta, Steissin tupakkakaupasta (vanhaa tunnelin Levyä ”vastapäätä”).

    Itse olen tässä ollut pian jo viikon polttamatta eikä oo tullu kurkku kipeeks niinku noita lisäainepommeja lopettaessa. Kandee kokeilla.

  2. Mutta kun minä haluan uraania ja arsenikkia! Nämähän jäävät siis vissiin pois siinä samalla.

Vastaa