Suoraan sisältöön

Takaisin Ouluun

Me muutettiin Ouluun. Melkein kymmenen vuotta viihdyimme Helsingissä ja sitten elämäntilanne mahdollisti siirtymisen pohjoiseen.

En edes muista mistä ajatus lähti liikkeelle vuosi sitten, mutta katselimme asuntoja ja mietimme, olisiko mitenkään mahdollista. Muutamia kuukausia myöhemmin teimme vain päätöksen, että haetaan töitä ja jos edes toinen saa, niin muutamme.

Minä aloitin Vaimolla aika tarkalleen kuukausi sitten ja on tämä ollut mukavaa ja erilaista. Ihmiset ovat kivoja ja saa opetella uutta kokoajan.

Oulu on hassu paikka. Ihmiset poistuvat bussista etuoven kautta ja rullaportaissa seisovat miten sattuu. Kerran kokeilin jälkimmäistä itsekin, jännitti kovasti, että milloin joku tulee takaa ja valittaa. Bussit kulkevat vähän harvemmin, mutta kulkevat kuitenkin paremmin, kuin olen käsittänyt.

Vielä on oman asunnon etsiminen vaiheessa, mutta vahva usko, että se oikea löytyy pian. Ei ehkä ehdi ihan jouluksi omaan kotiin, mutta kyllä se sieltä. Väliaikainen asunto on vähän ahdas. Hirvee ikävä omaa omaisuutta, joka on pakattu varastoon. Ja pelihuonetta. Muuten vallan mainota!

One Reply to “Takaisin Ouluun”

  1. Marjut

    Eikö olekin hassua miten sitä huomaa helsinkiläistyneensä! Joensuussa lisäksi huomasin olevani ihan raivona kun ihmiset ovat kadulla hitaita, eivät väistä ja toikkaroivat edessä oviaukoissa, rullaportaissa, kaikkialla, vailla mitään kiirettä. Mut siihen tottuu ja se on oikeasti balsamia sielulle, etteivät kaikki ole koko ajan kulmat kurtussa rynnimässä kiireellä jonnekin.

Vastaa