pnuk!

Kiinnostuin Champix-kuurista muutaman tuttavan hyvien kokemusten perusteella ja vielä enemmän muutaman huonojen kokemusten perusteella. Piti olla vaihtelevaa mielialaa ja itkuun purskahtelua ja muuta, mutta ei. Lääke vaikuttaa jotenkin kiinnittymällä samoihin alueisiin aivoissa, kuin nikotiinikin ja siten vähentää halua polttaa. Lievittää vierotusoireita ja blokkaa nikotiinista tulevan mielihyvän.

Varasin ajan työterveysasemalta ja kirjoitin aiheeseen, että kyseinen kuuri pitäisi saada ja tämä reilu 30 vuotta enemmän tai vähemmän tupakointia riittäisi jo. Lääkäri kyseli peruskysymykset, että hengästynkö portaissa ja paljonko röökiä kuluu. Kuulemma keuhkot ovat kunnossa, ettei sen takia tarvitsisi lopettaa, mutta ymmärsi kyllä täysin ja kirjoitti reseptin.

Reilu viikko kesti hakea lääkkeet, mutta aloitin ne sitten samana päivänä 23. maaliskuuta. Alkuun oli hyvinkin pieni annos ja ei mitenkään ihmeelliseltä tuntunut. Viikon jälkeen alkoi normaaliannostus ja 13 päivän jälkeen aloituksesta ensimmäisen kerran koin tunteen, että tupakointi ihan typerää ja turhaa. Silti poltin muutaman tupakan päivässä ihan tottumuksesta, keho eikä mieli niitä hirveämmin ilmoittaneet kaipaavansa.

Sitten tuli se hetki, että tupakat loppuivat ja olin päättänyt, että en ostakaan enempää, koska en kokenut tarpeelliseksi. Vuorokausi myöhemmin. POW! Nikkikset iskivät puskasta oikein kunnolla. Oksetti, päätä särki, hikoilutti, huimasi, kaikki mahdolliset fyysiset oireet mitä tupakoinnin lopettamisessa oletetaan tulevankin. Niitä kesti viikon verran, ehkä kolme ensimmäistä päivää olivat pahimmat.

Kun nikkikset vähän helpottuivat ja ensimmäinen erä kuuria oli jo hyvin loppumaan päin, alkoivat painajaiset. Mörköjä, lohikäärmeitä, tappamista, silpomista, ihan kaikkea. Heräsin hikoillen ja kun pääsin uneen uudestaan, niin sama meno jatkui. Monen monta yötä meni nukkumatta ja välistä tuntui, että en halunnut mennä nukkumaan, koska se oli niin hirveää. Jaksaminen oli tiukilla siinä, mutta päätös oli lopettaa tupakointi, niin en halunnut luovuttaa.

Ensimmäisen kuurin loputtua päätin hakea vielä sen 12 viikon jatkokuurin ihan vain varmistaakseni, että homma on hoidossa. Apteekissa farmaseutti pahoitteli korkeaa hintaa, totesin siihen, että maksaa itsensä takaisin alle kuukaudessa. Pikkuhiljaa painajaisetkin väistyivät ja sain normaalisti nukuttua. Lääkkeetkin vain unohtuivat ottaa ja aika paljon turhasta maksoin tuossa, mutta ei oikeastaan tunnu pahalta.

14. huhtikuuta vuonna 2019 poltin viimeisen tupakan, enkä ole kaivannut sitä tapaa takaisin. Välillä käy jollain tavalla mielessä, kuitenkin niin iso osa elämää ollut aina. Ei tämä varmasti kuulosta hirveän pitkältä ajalta, mutta minulle se on. Olen käynyt kaljoittelemassakin ilman, että on tehnyt mieli edes kokeilla kännitupakointia. Kuten eräs toveri toteaisi:

Simply great, you can’t beat that!!

Aiemmin olen kokeillut kylmää kalkkunaa, erilaisia sähkötupakkeja ja muita, mutta epäonnistunut surkeasti. Sähkötupakkalopetus oli jo hyvin menossa ja mallillaan, mutta valtio päätti sitten kusta kaikki ja lyödä veroja ja kieltomerkkejä joka paikkaan. Nyt tarvitsee vain olla loppuelämä ilman nikotiinia, ettei reseptorit muista, miten ihanaa ainetta se on.

Kokemuksena sanoisin ★★★★☆